Oikein ja väärin

Mä ja Mäk, osa 1

2012-01-11T15:32:00.004+02:00

Pitkällisen harkinnan jälkeen ostin marraskuussa Mac-tietokoneen. Hopeanharmaan läppärin, jonka kannessa komeilee omppu-tunnus.

Ilmoitettuani hankinnastani facebookissa, muutama ompusti sivistynyt kamu onnitteli valinnasta. Jari tosin totesi samalla laitteesta perittävän ylihintaa, mutta ajattelin että voi olla huumoriakin. Jarista kun ei aina tiedä.

Parin kuukauden kokemuksella olen alkanut aavistella, ettei Jarin tarkoitus ollut murjaista vitsiä. Olen nimittäin vakavissani miettinyt, mitä ihmeellistä tässä Mäkissa oikein on. Jos listalta tiputetaan se, ettei siihen ole viruksia (toivottavasti totta), niin ei paljon mitään.

Tänään aamulla esimerkiksi piti nettiyhteyttä hakea uusiksi, kun joku ihmeen aikakatkaisu oli pannut sen poikki. Toinen kummallisuus on Open officen toiminta. Koneen sammuttamisen jälkeen se pitää ladata joka kerta uudelleen latauksista. Eihän tuo iso vaiva ole, mutta ihmetyttää. Kuten myös se, että kone jämähtää usein kun Open officessa antaa näppäimillä käskyn ”tallenna nimellä”.

Oma lukunsa on tämän Mäkin erillinen näppäimistö. Onhan se sievä ja näyttää desing-konttorissa varmasti fiiniltä, mutta ei se tällaisessa arkisessa raadannassa hurraa- huutoja ole aiheuttanut. Väittäisin, että työergonomisesti se on aika surkea esitys. Eikä siinä ole edes delete-näppäintä.

Vastaavan Windowsin koneen olisin saanut 400-500 euroa halvemmalla. Ei minua silti harmita. Ihan mielenkiintoista tämä on. Ja selväähän on, että yli 20 vuotta kestäneen windows-suhteen jälkeen uuteen kumppaniin totuttelu kestää.

Metsien mies, osa 1

2011-12-06T00:03:00.003+02:00

Hetkellä on merkitystä. Syksyllä – kun työt oikein kunnolla takkusivat ja mieli kaipasi ns. jotain ihan muuta – huomasin ilmaisjakelulehdessä ilmoituksen retkimestarikoulutuksesta. Pari iltaa viikossa ja viikonloppu kuukaudessa seuraavan vuoden ajan. Soitin ja kysyin lisää. Sen verran selkisi, että se olisi todella ”jotain ihan muuta”. Oltaisiin metsässä ja jotain myös rakennettaisiin.

Laitoin paperit sisään ja olin haastattelussa. Harrastuksikseni ilmoitin mm. kalastuksen ja sienestyksen. En tullut maininneeksi, että tänä vuonna on tullut yksi kala. Sekin niin pieni, että pääsi takaisin järveen. No, hauki sentään. Sienessä keskityn suppilovahveroihin, kun en muita syömäkelpoisia tunnista.

Rehellisyyden nimissä minun on todettava, että metsä alkaa minulle siitä, mihin asvaltti loppuu.

Kurssia on takana nyt kuukausi. Tänä aikana olen oppinut mm. sen miksi muu maa on mustikka, mutta oma mansikka, ja etten osaa suunnistaa. Aiemmin luulin osanneeni. Olenhan aina löytänyt sinne minne pitänyt. Tosin urbaanissa ympäristössä. Kotona vaimo ja nuorin lapseni opettivat minulle metsäsuunnistuksen alkeet. Kiitoksia vaan.

Pari kertaa on sen jälkeen käyty metsässä ihan kompassin ja kartan kanssa ja jollain tavalla kartallakin pysytty. Ei hassumpaa.

Utöya, paratiisi myös minulle

2011-08-25T15:05:00.004+03:00

Yle lähetti eilen hienon ohjelman Oslon ja Utöyan tapahtumista. Norjalainen ohjelma käsitteli vaikeaa aihetta taidolla. Suru, tapahtumien traagisuus ja mielettömyys olivat läsnä, mutta myös norjalaisten yhtenäisyys ja toisistaan välittäminen surun raskailla hetkillä. Ei kostoa, vaan rakkautta.

Olin yhdeksänkymmenluvun puolivälissä vanhemman poikani Juuson kanssa Utöyssa Nuorten kotkien leirillä. Juuso oli silloin viisivuotias. Viimeisen kuukauden aikana leiri on noussut mieleeni useaan kertaan. Se oli hieno leiri, aurinko paistoi, ihmiset olivat mukavia ja nautimme elämästä.

Juuso voitti Utöyassa limbokilpailun ja teki erään kymenlaaksolaisen (Nalle?) ikionnelliseksi jakamalla tämän kanssa ruokansa. Jostain syystä oli käynyt niin, että osa ruuasta tuli myöhässä ja kymenlaaksolaisella oli ihan mahdottoman hirmuinen nälkä. Kiitokseksi tämä veisti Juusolle puulusikan. Jännittävimmät hetket taisimme elää silloin kun Juuso näki paljon meduusoja, ja pelkäsi niiden hyökkäävän yhteysaluksen kimppuun.

Heinäkuista tapahtumaa vasten muistot korostuvat. Kontrasti on niin kova. En silti liioittele väittäessäni, että Ytöyaan liittyvät myös osa minun parhaista ja tärkeimmistä muistoistani. Paratiisi myös minulle.

Kerran jos toisenkin olen miettinyt, mitä mahdollisuuksia meillä olisi ollut, jos hullu olisi silloin iskenyt leiriin. Vastaus: tuskin mitään.

Norjan tapahtumien jälkeen suhteeni politiikkaan on muuttunut. Arvostan entistä enemmän pohjoismaista sosialidemokratiaa, tätä maltillista ja suvaitsevaa demokratian ja oikeudenmukaisuuden aatetta. Olen löytänyt myös monista muista puolueista näitä samoja elementtejä. Olen siitä iloinen.

Suhteeni vihapuheisiin on myös muuttunut. Suhtaudun niihin entistä kielteisemmin. Maailma on sanoilla rakennettu, ja sanoilla sitä edelleen rakennetaan. On turha väittää, ettei sanomisella ole merkitystä.

Hopeahääpäivän jälkeen

2011-07-14T12:18:00.012+03:00

Vietimme rouvan kanssa kymmenen päivää sitten (4.7.) hopeahääpäivää. Kahdenkymmenenviiden avioliittovuoden täyttyminen nosti pintaan monia ajatuksia. Esimerkiksi sen, minkä omakohtainen vilkaisu peiliinkiin jo todistaa: aikaa on tosiaan kulunut.

Jotenkin hopeahääpäivä kertoi sen selvemmin kuin viidenkympin täyttyminen tai lapsenlapsen syntymä. Ehkä se johtuu siitä, että nuoruudessani Sävelradiossa lapset ja lapsenlapset toivottivat onnea hopeahääpäiväparille ja toivoivat musiikiksi Erkki Junkarisen "Ruusuja hopeamaljassa". Meillä Eetu pisti paremmaksi ja kaivoi youtuubista Eugen Malstenin alkuperäisen version.

Neljännesvuosisadan kestänyt avioliitto ja siihen päälle vielä muutama avoliittovuosi antavat aihetta epäillä, että suhde on vakavampaa sorttia. Vaikka tänään ottaisin eron ja huomenna menisin uusiin naimisiin, niin mitä suurimmalla todennäköisyydellä en tässä elämässä saisi näin pitkää suhdetta enää aikaiseksi. Se vetää vakavaksi ja hieman juhlalliseksikin. On tässä sitä jotakin. Uskokaa pois.

Tullessamme Sastamalasta Vanhan kirjallisuuden päiviltä (hopeahääpäivämatka, heh heh) laskimme, että meillä on ollut ainakin neljä sen verran kovaa kriisiä, että ero on ollut lähellä.

Omalta osaltani uskon, että vaikeiden aikojen yli on kantanut rakkaus. Tuo outo sieluntila, jota ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä niin kauniisti kuvataan: Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

Jos joku muuten ihmettelee, miten Anne näyttää edelleen niin nuorelta ja kauniilta, niin voin kertoa salaisuuden: hyvin pidetty.

Sakkomaksulla paino kuriin

2011-06-22T09:23:00.004+03:00

Matkalla Kultahietikolta Varnan lentokentälle opas kertoi matkatavaroiden painorajoituksista ja ylitystä seuraavista maksuista. Sain siitä ajatuksen: kokeilen samaa painonhallintaan.

Olen pidemmän aikaa (siis vuosia) koettanut saada painoni alle 80 kilon. Muutaman lyhyen hetken se on siellä käynyt, mutta singahtanut aina saman tien ylös. Tämä johtuu tietysti siitä, että pidän syömisestä ja että olen lisäksi perso makealle.

Tulevaisuudessa maksan kerran kuukaudessa 5 euroa jokaiselta 100 grammalta. minkä painoni ylittää 80 kiloa, "sakkomaksua" jollekin nälänhädän poistamisen kanssa työskentelevälle taholle. Punnitus on jokaisen kuukauden 1. päivänä, ensimmäinen heinäkuun alussa. Veikkaan, että silloin kevenee lompakkoni.

Raha on joskus hyvä konsultti. Kun Japanin tsunamin jälkeen päätin maksaa SPR:n katastrofirahastolle 20 euroa joka kerta kun moitin normaalia suomalaista säätä, ovat huonot kelit vähentyneet dramaattisesti. Epäilen tämän johtuvan paitsi sakkomaksusta, myös siitä, että se muistuttaa minua siitä, millainen huono sää ihan oikeasti on.

Toivon, että rahan liittäminen painonhallintaan toimii jotenkin samalla tavalla: pitää mielessä järkevän syömisen ja maailman ruokatilanteen.

Savumerkkiä odotellessa

2011-05-31T10:48:00.007+03:00

Säätytalolla käynnistyi hallitusneuvottelujen 12. päivä. Ymmärrän hyvin, ettei hallitus helposti synny, ja ettei hosumalla saada mitään järkevää aikaiseksi.

Mikäli hallitus näillä eväin ja pohjin rakentuu, niin se voi parhaimmillaan luoda jotain uutta ja heijastella poliittisten rajalinjojen uudistumista vanhasta vasemmisto-oikeisto-akselista. Kyse voisi olla siitä, millä tavoilla ja eväin Suomi maailmassa toimii. Olemmeko avoimia ja valmiita rehtiin kilpailuun, jolloin voimme vaatia sitä muiltakin? Vai lähdemmekö osaltamme sulkeman markkinoita, ja samalla itseämme niiltä ulos?

Toinen tärkeä kysymys on hyvinvointivaltio. Jos säätytalolla ollaan viisaita, pidetään kiinni vaalilupauksista ja vahvistetaan hyvinvointivaltiota.

Tämä vaatii kuitenkin veronkorotuksia. Tässä ollaankin jo ongelmien äärellä. Kenen verotusta kiristetään? Eivätkä ongelmat tähän lopu. Löytyykö kilpailukyky ydinvoimasta vai teollisuuden ympäristöystävällisyydestä? Vai onko ydinvoima juuri viimeksi mainittua? Tarkoittaako kilpailukyvn parantaminen työntekijöiden aina vain suurempaa joustoa? Entä millä eväin torjutaan nuorisotyöttömyys? Näitä riittää. Siksi siis kestää.

Yhtä asiaa en ymmärrä, ja se saa minut myös hyvin skeptiseksi. Miksi ihmeessä keskeiset poliitikot, jotka ennen vaaleja tekivät kaikkensa, jotta edes joku kuuntelisi, lopettavat politiikan puhumisen kun vaalit ovat ohi. Kantaa otetaan korkeintaan siihen, kumpi on parempi, Barsa vai Manu.

Asenne on kuin Kekkosen ajan Suomesta, NKP:n Kremlistä ja Vatikaanista. Puuttuu vain, että hallituksen syntymisestä ilmoitettaisiin pössäyttämällä savut säätytalon piipusta.

Kuume yllätti

2011-04-09T21:57:00.005+03:00

Se iski taas. Ja täysin yllättäen. Itse asiassa luulin, että se olisi ollut osaltani jo ohi. Vaan mitä vielä.

Selasin Akateemisessa kirjakaupassa perjantaina Hullujen päivillä alepokkareissa ollutta klassikkoa ”Zen ja mooottoripyörän korjaamisen taito”. Takakannesta luin juoniselosteen. Kiinnostava. Avasin kirjan sattumanvaraisesti ja luin yhden lauseen. Se meni jotenkin näin: Moottoripyörän korjaamiseen ei tarvita teknistä osaamista. Se on mielentila.

Aivan.

Siinä se iski. Moottoripyöräkuume. Vieläpä aika vakava. Kotona selasin Keltaisen pörssin prätkäilmoituksia, ja löysin yhden mielenkiintoisen. Lähetin sähköpostia, johon nyt odottelen vastausta.

Jos joku olisi torstaina sanonut, että nimenomaan tämä kuume iskee, olisin kuitannnut asian naurahtamalla. Enää ei naurata.

Kirjakin odottaa yöpöydällä.

Mistä on Sonera-johtajien optiot tehty?

2011-02-18T11:43:00.011+02:00

Kävin eilen Sonera-kaupassa ostamassa langattoman modeemin. Keskustelu meni jotenkin näin.

- Päivää. Tarvitsisin langattoman modeemin. Onkohan teillä niitä.

- Ai niitä, joissa on antenni. Katsotaan.

Kuluu hetki ja myyjä palaa modeemilaatikon kanssa. Kannessa on laitteen kuva ja siinä antenni. Hyvä. Siis tämä.

- Muodostuuko tällä yhteys sitten automaattisesti kunhan liittää vain linjaan? Käytössä on Soneran liittymä.

- Kyllä. Näin pitäisi tapahtua.

- Entä langattoman verkon luominen. Onko se vaikeata?

- En tiedä, ei minulle ole koulutusta siihen.

Keskustelu päättyi siihen ja ryhdyin maksuhommiin. Myyjä haki maksupäätteen, joka ei löytänyt verkkoa ennen kuin hän heilutteli sitä ilmassa. Voin kuvitella tilanteen, jossa ilmiö toistuu ruuhka-aikaan marketin kassalla. Tarkoittaako Soneran uusi 4G-verkko sitä, että se toimii vain 4. gerroksesta ylöspäin?

Haukoin kaikenpuolisesta hämmästyksestä henkeä, mutta myöhemmin kiitin mielessäni myyjää rehellisyydestä. Ei todellakaan ole hänen vikansa, jos työnantaja ei huolehdi että työntekijä taitaisi nopeasti kehittyvällä alalla perusasiat. Tai että verkko haetaan maksupäätettä heiluttamalla.

Ja tiedänpähän nyt, mistä Sonera-johtajien optiot on ainakin osittain tehty: työntekijöiden koulutusrahoista.

Ostamallani Telewellin modeemilla sai kuin saikin aikaiseksi langattoman verkon. Ei kuitenkaan niin yksinkertaisesti kuin ohjekirja lupasi. Se nimittäin väitti, että yhteyttä ei ole salattu, ja että se salataan vasta kun se toimii. No, se oli salattu, ja salasana tyyppiä 8jmvdkjnjhn8+098nkji0§.

Onneksi toisaalla ohjekirjassa neuvottiin asetuksiin, josta ongelma ratkesi. Olisi tietysti ollut paljon mukavampaa, jos ohjekirja ja todellisuus olisivat pitäneet yhtä.

FB-päivitys

2011-01-16T19:32:00.003+02:00

Söin aamiaisien, paiston sämpylöitä, luin lehdet, pesin saunan, kävin lenkillä, lämmitin saunan, loin lunta, kävin kaupassa, hiihdin kympin, katsoin leffan, lauloin aarioita, harrastin meditaatiota, elvytin 100 duracell-pupua, vietin laatuaikaa perheen kanssa, hölkkäsin 15 kilometriä takaperin, kävin jälleen kaupassa, laskin pulkalla, mietin strategioita, loin taas lunta, remusin ja lemusin, tein enkeleitä lumihankeen, kävin parit neuvottelut, kaivoin auton lumihangesta, venyttelin, riitelin vaimon kanssa, harjoittelin joogalentoa, pulahdin avantoon, makasin sohvalla, siivosin varaston, tein vaimon kanssa sovinnon, paiston pullia, mietin syvällisiä, keitin kahvia, luin Dostojevskin, Reijo Mäen ja Mika Terhon tuotannot, tiskasin, imuroin, tuuletin matot, paistoin lättyjä, kävin konsertissa, kylpylässä, zumbassa, bodypumpissa, tansseissa, kahvilassa ja kylässä, tein kolmoisslutsin takaperin kerien, kuperkeikan ja pistin makaronilaatikon uuniin.

Niin ja tämä oli vapaapäivä. Töissä onkin sitten vähän tiukempi meininki.

Juhlan paikka?

2011-01-10T14:58:00.005+02:00

Vuoden alussa tuli 25 vuotta täyteen tällä kirjoittavan sekatyömiehen saralla. Sinä aikana on kirjoitettu juttu jos toinenkin ja muutama kirjakin. Yhdessä välissä kävin opiskelemassa historiaa ja välillä avustin kansanedustajaakin.

Ammatillisesti minulla on kaksi tukijalkaa: historia ja journalismi. Lehtityössä nämä ovat yhdistyneet historian popularisoimisessa. Eli olen yrittänyt kirjoittaa historiasta niin lyhyesti ja kiinnostavasti, että hätäinen lehdenlukijakin sen viitsisi lukaista. En tiedä, miten tässä olen onnistunut, mutta Wikipediaan yksi Ahjoon tekemäni Metalliliiton historiaa käsitellyt juttu on lähteeksi päätynyt. Toditettavasti siis ainakin yksi lukija.

Toimittajana olen pääasiassa kirjoittanut työstä tai sitä lähellä olevista aiheista. Työ on niin kattava tekijä, että kun kehä laajenee lähellä olevaksi, niin siihen sisältyy sitten lähes jo elämän koko kirjo.

Työelämä on muuttunut 25 vuoden aikana paljon. Erilaisen silpputyön, itsensä työllistäjien ja pakkoyrittäjien määrä on kasvanut hurjasti. Tämän seurauksena töissä on vähintään kahden kastin porukkaa: vaikka tehtävä työ on jotakuinkin samaa, voi kaveri tehdä sitä pienemmillä tuloilla ja/tai vailla sosiaalista turvaa. Tehoja vaaditaan lisäksi enemmän kuin ennen ja omistajien etu on ajanut kaiken edelle. Tässä haastetta ay-liikkeelle ja työväenpuolueille.

Olen aina tuntenut muuten pahoinvointia kun työvoiman vähennysten yhteydessä on ilmoitettu, ettei se koske vakinaisia vaan ainoastaan määräaikaisia. Tämä kun kerrotaan yleensä niin, että muitten kuin vakinaisten pihalle potkiminen ei olisi kummoinenkaan paha.

Historiassa olen kirjoittanut pääasiassa työväenliikkeen historiaa. Postiliiton historia oli isoin projekti. Kirjoitin sitä melkein viisi vuotta. Se oli - näin jälkikäteen ajatellen - ihan mahtava juttu. Silloin jossain vaiheessa voimat olivat tosin uupua. Viimeisin kirjani Turun työväensäätiöstä ilmestyi syksyllä. Tuntuu vahvasti, että se jää myös viimeiseksi.

Sikäli koen olevani onnellisessa asemassa, että minulla on ollut mahdollisuus tehdä sitä mistä joskus lukioaikana haaveilin. Kaikki alkoi Vapaus-lehdessä Savonlinnassa vuoden 1986 alussa. Kiitos Markulle luottamuksesta kun otti minut töihin ja Mikolle alkutaipaleen opeista. Kiitos myös kaikille, joiden kanssa olen tavalla tai toisella yhteistyötä tehnyt.

Juhlavuosi kuluu - toivon mukaan - työn merkeissä.

Tanskalainen joulukuusi

2010-12-29T10:02:00.005+02:00

Tänä vuonna meillä oli tanskalainen joulukuusi. Se oli kaunis, niin kuin Aku Ankassa, kommentoi rakas vaimoni Anne. Olin samaa mieltä. Olin mielestäni tehnyt hyvät kaupat, etenkin kun vaimokin kehui (kerrankin). Kuusi maksoi vain 12 euroa.

Halvimmasta kotimaisesta kuusesta olisi pikaisen kierrokseni perusteella joutunut maksamaan vähintään kaksikymmentä euroa. Paitsi kalliimpi, olisi edullisemman hintaluokan kotimainen vaihtoehto ollut myös vähemmän silmiä hivelevä ”kräki”.

Ensin tosin ajattelin, että pitää kuusen kotimainen olla. Sitten pohdin että minkä ihmeen takia?

Ei nimittäin ole mitään kelvollista selitystä sille, että täällä vihreän kullan maassa joulukuusesta otetaan niin härskiä ylihintaa, että kuusia kannattaa tuoda Tanskasta saakka. Luulisi, että lähimarkkinat ja iso joulukuusivaranto loisivat sellaisen markkinaedun, ettei tanskalaisilla olisi kuusimarkkinoillemme mitään asiaa. Vaan kun on. Puuttuu vain, että metsänomistajat huutaisivat tässäkin valtiota apuun.

Asiaa joulunpyhät funteerattuani aloin ymmärtää uudella tavalla metsäteollisuutta ja kaupan vapauttamista. Jos metsänomistajat vaativat samanlaista kiskurihintaa raakapuusta kuin joulukuusista (siis 80-100% ylihintaa), niin ymmärrän, että metsäteollisuudella on houkutusta ja paineita siirtää tuotantoa sinne missä raaka-ainetta on saatavilla kohtuulliseen hintaan.

Joulukuusemme käy esimerkiksi myös vapaakaupan hyödyistä. Jos kuusikauppaa olisi rajoitettu tai kotimaisia kuusikauppiaita suojattu suojatullein, olisimme saaneet maksaa kuusesta varmasti 50 euroa.

Tämän joulun jälkeen kannatan taas hieman enemmän kilpailua ja vapaata kauppaa.

Ajan riennosta

2010-11-11T21:56:00.004+02:00

Tein jokin aika sitten jutun Pekka Korpisen kirjasta ”Taiteesta ja taloudesta”. Siinä hän tarkasteli, miten taide seuraa talouden pitkiä syklejä. Hyvinä aikoina taide on realistista ja objektiivista, huonoina subjektiivista ja idealistista. Todellisuutta paetaan mytologioihin ja surrealismiin.

Mielenkiintoista, mutta minusta vieläkin mielenkiintoisempaa on se, että pitkien syklien kesto ja niissä tapahtuneet muutokset. Antiikin Kreikassa 2 500 vuotta sitten syklit kestivät 100-150 vuotta, 1900-luvulla enää noin 50 vuotta. Ajan riento on siis todella nopeutunut.

Olen usein miettinyt, että vanhemmiten aika kuluu nopeammin kuin nuorena. Minulla on ollut tähän kaksi teoriaa. Ensimmäinen (omani) lähtee niukkuuden käsitteestä: mitä vähemmän aikaa (tai jotain muuta tarpeellista kuten rahaa) sinulla on, sitä arvokkaammaksi se vähetessään käy, ja sitä nopeammin se myös loppuu. Toinen mielestäni hyvä teoria (serkkuni Sakarin) lähtee suhteellisuudesta. Viisivuotiaalle vuosi on yksi viidesosa hänen elämästään. Siis todella paljon. Viisikymppiselle se on enää 1/50, eli ei paljon mitään. Ilmankos vuodet menevät niin, ettei ehdi kunnolla kuin huokaista.

Yhteistä molemmissa on, että ajan lähetessä loppua, sen vauhti kiihtyy. Mitä voimme päätellä pitkien syklien nopeutumisesta. Käykö aika kohti loppuaan? Voiko aika ylipäätään loppua? Voisiko syklejä pidentää ja ajan vauhtia hidastaa jos eläisimme toisin?

Tämä selittää nyt ainakin sitä, miksi bloggaamisessani on ollut vähän taukoa.

Rajallisten resurssien käytöstä

2010-08-28T10:29:00.008+03:00

Tilanteissa, joissa resurssit ovat rajalliset, olisi tärkeätä käyttää ne viisaasti. Jos rahaa on niukasti, ostaa jokainen normaalilla järjellä varustettu ihminen perustarvikkeita, kuten ruokaa. Ei esimerkiksi ranskalaista hajuvettä.

Turun kaupunki painii myös rajallisten resurssien ongelman kanssa. Silti vähiä paukkuja laitetaan "ranskalaisiin hajuvesiin". Tällä kertaa "hajuvesikauppoja" tehtiin nostamalla avokätisesti ylimpien virkamiesten , lähinnä apulaiskaupunginjohtajien, palkkoja. Kun samaan aikaan esimerkiksi ekaluokkalaisille ei ollut varaa hankkia omaa aapista, koululaisten mielenterveyshuolto laahaa jälkijunassa ja vanhustenhoidossa on kova pula tekevistä käsistä, ei voi kuin syvään huokaisten ihmetelleä, mitä *** Turun ylimmmässä johdossa on ajateltu. Ilmeisesti tämä on sen käsitys vähien resurssien viisaasta käytöstä. Se selittää sitten paljon muutakin.

Lehtitietojen mukaan korotusesityksen takana oli konsulttiyritys. Tällaisessa toiminnassa on kaksi kätevää piirrettä: saa mitä tilaa ja poliittisen vastuun voi delegoida konsultille.

Eläkeikä 100 vuoteen

2010-08-20T09:00:00.007+03:00

EK:n lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen vaatii eläkeikää 70 vuoteen. Mallia pitäisi ottaa Saksasta, jossa se on nostettu 67 vuoteen. "Saksan tie on meidänkin tiemme", julistaa Laatunen Kansan Uutisten verkkolehdessä. Mieleen tulee Herttta Kuusinen, joka julisti aikoinaan Tsekkoslovakian tien Suomen tieksi.

EK:n lausunnoista tulevat mieleen Neuvostoliitto ja NKP:n ukaasit. Yhteistä EK:lle ja NKP:lle näyttää olevan tosiasioiden unohtaminen, ja kuvittelu, että jos jotain käsketään, niin se on sitten sillä selvä. Seuraaksi Laatunen vaatii eläkeiän nostoa varmasti sataan vuoteen, koska siten Suomi löisi kilpailukyvyssä laudalta kaikki muut maat. Realiteetti kuitenkin on, että keskimääräinen eläköitymisikä Suomessa on alle kuusikymmentä vuotta. Syynä se, ettei töissä jakseta pidempään. Pisimpään töissä sinnittelevät pienipalkkaiset. Heillä kun ei ole varaa jäädä eläkkeelle tässä yhdessä maailman rikkaimmassa maassa.

Laatusen seitsenkympin vaatimus pitää lukea itse asiasssa niin, että se koskettaa vain ja ainostaan tavallisia palkansaajia. Johtajat, ylemmät virkamiehet ja muu eliitti siirtyy eläkkeelle edelleen huomattavasti keskimääräistä nuorempana, fyysisesti terveempänä ja vähän *** paljon varakkaampana kuin me tavalliset tallaajat. Vaikka me heidän huvinsa itse asiassa maksamme.

Jotta edes jonkinlainen oikeudenmukaisuus säilyisi, pitää Laatusen ajatuksia vastustaa tiukasti.

Liikennevaloista ja mopoista

2010-08-12T08:58:00.007+03:00

En voi kuin ihmetellä turkulaisia suojateiden liikennevalojärjestelyjä. Tällainen kohtuukuntoinen viisikymppinen ehtii normaalivauhtia kävellen vihreillä ajoradan yli juuri ja juuri. Jos saa hyvän lähdön. Vanhuksilla, huonojalkaisilla ja muilla hitaammilla ei ole tästä toivoa. Hämmästelin tätä joskus jollekin kaupungin suunnittelubyrokraatillekin, joka valaisi minua toteamalla, että tarkoitus onkin mennä yli vanhoilla vihreillä. Siis punaisilla.

Ekaluokkalaisten koulutien turvaamisesta puhutaan paljon. Hyvä niin. Tekoja on vähemmän. Helposti toteutettava keino lisätä koulumatkan turvallisuutta olisi rukata liikennevaloja niin, että yksillä vihreillä ehtii varmasti yli.

Mopot ovat käteviä ja suht edullisia ajopelejä. Niiden nopeusrajoitus (45km/tunnissa) on kuitenkin täysin älytön. En usko, että sille löytyy yhtään järkevää perustetta. Jos mopoilla saisi ajaa kuuttakymppiä, vähenisi niiden virittäminen ja ne pysyisivät laillisesti paremmin mukana liikenteen virrassa.

Olisi kiva muuten tietää, mitä on ajateltu kun mopoille on annetttu oikeus ajaa kevyenliikenten väylillä. Nyt mopedistit kiitävät hurjaa kyytiä samaa kapeaa väylää missä mm. pyöräillään, kävellään, hölkätään ja liikutaaan pienten lasten kanssa. Täysin idioottimaista. Mopon paikka on ajotiellä, ei jalankulkijoiden ja fillaristien joukossa.

Asiakaskokemuksia

2010-07-13T21:24:00.012+03:00

Hieman vanhemmalla sukulaismiehellä oli nettiongelmia. Ongelmia syntyi kun hän vaihtoi hyvin toimineen kiinteän DNA:n liittymän Soneran mobiiliin. Myyjä vakuutti, että kyllä toimii, hieman syrjemmässäkin. Kun hintakin oli edullinen, niin mitä muuta rationalinen kuluttaja tekee kuin vaihtaa.

Ei olisi kannattanut. Yhteys oli niin hidas, ettei esimerkiksi laskujen maksu luonnistanut. Kahden viikon katumisaika oli kuitenkin ohi, eikä Soneralta suostuttu kaupan purkuun, vaikka sitä hyvin perustein puhelimessa yritettiin. Kohtelukin oli tylyä.

Hän osti Soneralta myös puhelimen. Samalla hänelle myytiin liittymä ja muita (hänelle täysin turhia) palveluja noin kahdeksalla eurolla kuukaudessa. Niitä hän ei tiennyt ostaneensa. Nyt sopimus on purettu netissä mokkulan datapaketin ja puhelimen lisäpalvelujen osalta. Odotamme mielenkiinnolla mitä Soneralta kuuluu. Jotain "reilua", pelkään.

Itselleni kävi vähän samalla tapaa. En ostanut mobiilia tekniikaa, vaan limppaa tutussa K-kaupassa. Ensin piti ostaa tarjouskivennäisvettä, mutta se oli loppu. Sitten hokasin että Fantaa saa 4 pulloa vitosella. Kaupan kassalla huomasin myyjän hetken empivän kun iski limuja koneeseen. Ulkona huomasin, että tarjous koskikin Jaffoja. Fantat olivat olleet tarjouksessa edellisellä viikolla. Kassaneiti kai huomasi tämän, mutta ei viitsinut siitä minulle kertoa. Siitä ilmeisesti se pieni tauko.

Oma moka. Ilmoitus oli sekä kaupassa hyllyllä että oven pielessä. Oli tekstiä ja kuvaa. Olisi pitänyt mennä jakeluun.

Ei siis ihme, että ihminen voi tehdä tyhmyyksi asioidessaan vaikeaselkoisilla ict-foorumeilla, kun pöljäilemään pystyy jo limukaupoissa.

Lomapohdintoja

2010-07-03T22:34:00.006+03:00

Lomalla tulee pohdittua kaikenlaista, kuten hyvän kirjan, kameran, avioliiton, saarnan ja hääpäivän kriteereitä.

Hyvä kirja on muutakin kuin hyvää tekstiä. Se on hyvälle, mukavalle paperille painettu ja sopivankokoinen mukana kannettavaksi. Kalliille kiiltopaperille painettu kovakantinen iso opus ei ole hyvä kirja. Sitä ei ole mukava käsitellä ja kiiltäväpaperi heijastaa valoa ikävästi. Hyvää kirjaa lukee sängyssä ilman punttisalitreeniä.

Hyvä kamera. Olen lomareissuilla kuljattanut mukana jos minkänkinlaista kameraa. Nyt mukana on taskuun sopiva Canonin sx 210-pokkari. 14-kertaine zoomi, ja 14 miljoonaa piksliä.Ei niiin hyvä kuin miltä kuulosta. Herkkä kolhuille ja kuviin jää helposti vaaleita plänttejä. Järkkäri olisi periaatteessa paras, mutta mutta iso ja hankala. Pari edellistä lomaa kuvasin Olympuksen iskun- ja vedenkestävällä (en muista mallia) kameralla. Se on pieni, näppärä eikä tarvitse koko ajan pelätä jos kolhiintuu tai kastuu. Pikseleitä ja zooomia vähemmän, mutta niin on huoltakin. Kerrassaan hyvä lomakamera.

Hyvä avioliitto. Perheen kera kun matkaa käy, niin hyvän avioliiton pohdinnalle on tiettyjä edellytyksiä. Olen huomannut, että seuraavilla eväillä voisi menestyä. Ei puhuta, niin ei tule riitaa eikä mykkäkoulua. Jos kuitenkin puhutaan, niin ei sitten vahingossakaan kommentoida mitenkään. Jos kumminkin kommentoi, niin sanoo jotain nättiä. Jos se ei onnistu, niin palaa kohtaan yksi.

Hyvä saarna. Saatiin tänään Sälskärissä kuulla Fransiscus-päiviin liittyvä saarna på svenka. Pappi puhui liki tunnin, ottamatta lainkaan huomioon, että mukana oli muitakin kuin franciscuslaisia, ja että kyseessä oli ns. tavallinen turistiretki, ei mikään kirkon tilausmatka.

Pyhä Franciscus olisi varmasti ottanut myös muut huomioon, ja puhunut lyhyesti, tai jättänyt saarnan pitämisen siihen, että palaamme Skälskäristä (upea paikka muuten) takaisin Kökariin. Pelkäsin jo tosissani, että myöhästymme yhteysaluksesta, ja uhkasin matkanjohtajaa, etten maksa ropoakaan, jos emme ole 16.45 Kökarissa. Olimme 16.40, ja laivarannassa hyvissä ajoin.

Hyvä saarna on sis lyhyt ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan pidety.

Hyvä hääpäivä. Se on toivottavasti tällä kertaa sellainen, että herätäään aamulla ennen seitsemään, pakataan kamat, ennätetään yhteysalukselle ja ajetaan fillarilla suht sopuisasti yli 40 km matka Långnäsistä Godbyhyn.

New York kutsuu

2010-06-15T15:18:00.007+03:00

Reilu viikko sitten ravistin Tukholmassa harteiltani yksinkertaisen maratoonarin maineen. Nyt olen kaksinkertainen maratoonari. Liekö sen parempi?

Aika oli tällä kertaa huikea 5.25 alitus kuudella sekunnilla, eli 5.24.54. Parannusta viime vuoteen 40 sekuntia. Anne taivalsi matkan n. 20 minuuttia nopeammin ja esitteli minulle kantapäitään jo kympin paikkeilla.

Sijoitukseni oli 10 954, eli vahvasti 11 000 parhaan sakissa. Omassa ikäsarjassani olin 988.

Viikonloppuna työkeikalla AKT:n edustajakokouksessa tapasin kaverin, joka oli juossut 120 maratoonia. Tukholmassa niistä 20. Sarjassaan hän oli ilmeisesti sijalla 13. Kaikki on niin suhteellista.

Tämä vanha tomumajani ilmoitteli erilaisista vaivoista ennen maratonia. Erityisesti issias ärtyi pahaksi kun hölmöyksissäni innostuin vielä vauhtileikittelemään vähän ennen juoksua. Ei ole vauhti minun lajini.

Selkä pelitti kuitenkin ihan kohtalaisesti, ja pian oli siinä määrin muita vaivoja, ettei sitä kunnolla edes huomannut. Nyt ovat maratonin vaivat helpottaneet ja vanhat kolotukset tuleet takaisin. Olisivat voineet poissakin pysyä.

Kannustusjoukoissa olivat Liisa, Juuso, Eetu ja Aapo. Juuson kanssa löin juoksun jälkeen hurjan vedon siitä, että hän juoksee ensi vuonna maratonin Tukholmassa. Jos ei juokse, niin kustantaa minut New Yorkin maratonille.

Kävi niin tai näin, niin Nykiin lähden. En ole Amerikassa ennen käynytkään. Matkan varaan heti kun myyntiin tulevat. Etteivät lopu kesken, tai etten tule järkiini. Mitäköhän Anne tekee?

Nyt ei auta kuin toivoa, että vanha tomumaja pelittää siihen asti. Ja mielellään myös siitä eteenpäin.

"Vauhtileikittely"

2010-04-20T19:55:00.002+03:00

Tänään kokeilin pitkästä aikaa ns. vauhtileikittelyä. Siis sitä kun kirmataan jonkin matkaa lujaa, höllätään joksin aikaa ja taas mennään.

Tai noin sen pitäisi kulkea. Mulla nopeuden sijasta kasvaa volyymi, lähinnä puuskuus, jonkin verran myös ähinä ja puhina.

Minkäs teet, kun 99 prosenttia soluista on hitaita, ja se ainoa nopea prosentti on siirtynyt sujuvasti talviunilta kevätväsymykseen. Siitä se jatkaa kesälomille, minkä jälkeen sillä alkaa kaamosmasennus. Ja sitten onkin taas talviunien aika.

Viisas vaimo Anne ja valistunut valmentajani - tunnettu naantalilainen kunnallis- ja urheilumies Heikki Aalto - ovat saaaneet minut uskomaan, että tästä säntäilystä voi maratonin suhteen olla jotain hyötyä. Joten jatkan puuskuttamista.

Periaatteessa ja olen kuitenkin sitä mieltä, että hitaasti kiiruhtamalla pääsee parhaiten perille.

Uutisurputusta

2010-04-18T22:14:00.006+03:00

Eilen lauantaina YLEn pääuutislähetyksessä oli niihin käytetyn ajan perusteella kaksi todella tärkeää uutista. Lentoliikenteen ongelmat ja Savonlinnan museon perämoottorinäyttely. Molempien kohdalla olin ymmälläni. Jos lentokoneet olisivat päässeet ilmaan, olisi se ollut uutinen. Nyt asiaa väännettiiin ja käännettiin pitkään saamatta mitään uutta siitä irti. Vähempi olisi riiittänyt.

Ei se, että "kyllä harmittaa kun matka katkeaa" tai että muutamilta ranskalaisnuorilta käyvät rahat Helsingissä vähiin ja ikävääkin on, ole enää mikään uutinen. Se on tässä yhteydessä itsestään selvä asia.

Lentouutisen olisin vielä voinut sulattaa, ellei sitä olisi seurannut harvinaisen täydellinen mahalasku. Savonlinnan museon perämoottorinäyttely. Millä ihmeen kriteerein se nousi pääuutislähetykseen? Siis siihen, missä kerrotaan se kaikkein tärkein mitä maailmassa ja Suomessa on tapahtunut. Sehän se Ylen TV-uutisten idea on. Anteeksi. Siis oli.

Johonkin toiseen ohjelmaan takatuupparijuttu olisi sopinut hyvin. Tosin sivistynyt toimittaja olisi siinäkin tapauksessa tiennyt, että Turussa Forum Marinumissa on näytillä enemmän perämoottoreita. Ollut jo pitkään.

Koululaisten hyväntekeväisyyskeräyksen tuoton outo jako

2010-04-11T18:30:00.015+03:00

O tempores, o mores, siis oi aikoja, oi tapoja, tuskailivat jo muinaiset roomalaiset. Siitä, miten asiat muuttuvat ja miten se yllättää, sain omakohtaista kokemusta tänään. Alakoulun viitosluokkaa käyvä nuorin lapseni yllätti minut kertomalla, miten luokan syöpäkeräyksessä keräämä potti jakautuu: itse kohteelle, siis syöpää sairastaville 80, luokalle 10 ja kerääjälle itselle 10 prosenttia. Asiasta oli luokassa äänestetty.

Ennenkin keräyksiä on kouluissa järjestetty. Kertaakaan aiemmin en tosin ole kuullut, että ne jyvitetään tällä tavalla.

Tähän asti olen kuvitellut, että hyväntekeväisyys on hyväntekeväisyyttä, ja että koululaisten keräämät tuotot menevät kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen. Edelleen olen luullut, että oppilaiden osallistumisella niihin on tietety oppimiseen ja kasvamiseen liittyvä idea.

Aiemmin taas talkoilla hankitut rahat on käytetty johonkin yhteiseen projektiin. Tällä luokalla se olisi voinut olla vuoden päässä odottava leirikoulu. Tässäkin olen nähnyt pedagogista ideaa.

En mitenkään käsitä, että koulu tai opettaja äänestyttää lapsia tällaisesta asiasta. Äänestystulos tuskin oli kenelläkään yllätys. Koulun tehtävä on kasvattaa lapsia. Kertoa mm. mikä on oikein ja mikä väärin. Tässä olisi ollut todella hieno mahdollisuus siihen: antaa lapsille mahdollisuus auttaa ilman oman edun tavoittelua niitä, jotka apua tarvitsevat. Ei mikään itsestään selvä hyve nyky-Suomessa. Tulevaisuudessa varmasti vieläkin harvinaisempi, jos koulun linja on todella tämä.

Olisin odottanut, toivonutkin, että tällaisten perushyveiden opettaminen kuuluisi edelleen koululle. Jos kuuluu, tämä luokka menetti siihen hyvän mahdollisuuden.

Mikä lie ollut tässä kasvatuksellinen idea?

Hyviä uutisia

2010-04-01T13:50:00.009+03:00

Turulle yllätysnobel kaupunkilaisten hyvästä kohtelusta.

Myllysilta onkin tekniikan ihme. Silta korjaa itse itsensä. Suunnitelijat valittavat tapahtunutta ja korvaavat kaupunkilaisille aiheuttamansa vahingot.

Lahjusepäilty Ilkka Kanerva onkin suurlahjoittaja ja hyväntekijä.

Turku vakiinnuttanut asemansa joulukaupunkina. Kukaan ei pidä ajatusta enää ääliömäisenä eikä se herätä yleistä hilpeyttä.

Turku ohittanut Tampereen asukasmäärässä. Hämäläiset hitaita myös lisääntymisessä.

Bussilippujen hinnat laskevat ja palvelut paranevat.

Turussa rutkasti lisää rahaa kouluihin ja terveydenhuoltoon.

Ensi talvena jalkakäytävät hiekotetaan kunnolla.

Oikein hyvää aprillipäivää!

Terve sielu terveessä ruumiissa - jos jumalat sen suovat

2010-03-30T18:52:00.005+03:00

Kävin iltapäivällä hieman pidemmällä lenkillä. Lönköttelin TSY:n mökiltä Mathildedalin kupeesta Kemiön-tielle ja takaisin. Matkaa kertyi 14-15 kilometriä, johon aikaa kului melko tasan 1.50.

Juoksukausi alkoi viikko sitten noin 3 kuukauden tauon jälkeen. Tänään juoksu tuntui ekaa kertaa todella hyvältä. Sitä siinä lönkötellessä kiittelin ja mietin, miten tärkeä liikunta on henkiselle hyvinvoinnille. Eikä aikaakaan kun muistelin vanhaa roomalaista viisautta "Terve sielu terveessä ruumiissa".

Viisas ystäväni kertoi minulle joskus, että kyseessä on ns adidas-miesten versio. Alkuperäiseen kuuluu loppukaneetti, "Jos jumalat sen suovat". Se on hyvä muistaa. Liikunta sinällään ei takaa mikäänlaista henkistä hyvinvointia. Voi käydä ihan toisinkin, jos mopo karkaa käsistä. Eikä kaikilla ole mahdollisuutta tai halua liikkua, mutta voivat silti viettää hyvän ja rikkaan elämän.

Minun, jolla klapit jotenkin toimivat, pitää olla kiitollinen että juoksu luonnistaa ja että voin nauttia sen tuomasta hyvästä olosta.

Tämä on hyvä pitää mielessä.

Nyt riitti puhelinmyynti (Kiitoksia Soneralle)

2010-03-10T10:41:00.005+02:00

Soneran puhelinmyyjä soitti nettiasioissa. Ilmoitin heti, etten ota heiltä yhteyttä, koska sellainen minulla oli ollut ja jatkuvasti kaatuillut. Kyllästyneenä vaihdoin Turun kaapelitelevision yhteyteen, joka onkin hyvin toiminut.

Ei uskonut puhelinmyyjä. Kehui Soneran uutta tekniikkaa ja haukkui kaapelitv:n tekniikkaa vanhanaikaiseksi. Kerroin, että minulle riittää kunhan se toimii. Kyseli nopeuksia, hintoja, eikä uskonut, kun sanoin, ettei tule kauppoja. Mulla paloi päreet. Käytin vähemmän sivistyttä kieltä, katkaisin puhelun ja tein telemarkkkinakiellon.

AKT:n lakot ja media

2010-03-05T09:21:00.020+02:00

Mihin on hävinnyt journalistinen osaaminen ja kriittisyys? Tätä olen ihmetellyt kun olen seurannut AKT:n lakkojen uutisointia. Lähes kaikki mitä työnantajat ovat sanoneeet on mennyt läpi kuin pieru housunpersuksista.

Toimittajat ovat ääni väristen kysyneet, voiko ammattiliitto tällaisella hetkellä mennä lakkoon. Sitä sen sijaan ei ole juuri kysytty, käyttääkö työnantaja tilannetta hyväkseen heikentääkseen työsuhteen ehtoja. Työnantajien tavoitteisiin kuuluvat mm. työaikajärjestelmän romuttaminen ja joustojen vieminen "kiinalaiselle tasolle". Myös työsuhdeturvaan vaaditaan heikennyksiä.

Ahtaajien - jo kertaalleen sovittua - muutosturvaa on väitetty kalliiksi. Länsieurooppalaisella mittarilla se mitä AKT vaatii, ei ole paljon. Muualla vastaava turva on paljon parempi. Muistetaan vaikka Nokia ja Bochum.

Harvinaisen kovaa peliä on se, kun muutama tunti satamalakon alkamisesta ilmoitetaan, että paperitehtaat täytyy sen takia sulkea. Uskoo ken tahtoo. Edellisestä satamalakosta on 19 vuotta, joten kovin lakkoherkiksi satamia ei voi luonnehtia.

Pelottavia puhuu EK:n hallituksen puheenjohtaja Sakari Tamminen (TS 5.3.2010) . Hänestä AKT:n tapaiset liitot pitäisi pakottaa sovintoon. Mikähän olisi sellainen liitto, jota Tammisen mielestä ei pitäisi pakottaa sopuun? Kennelliitto? Ja mikä sovinto sellainen on johon pakotetaan? Suomeksi sanotuna Tamminen vaatii lakkojen kieltämistä.

Nettiriippuvuutta

2010-03-01T08:58:00.004+02:00

Olimme viikon hiihtolomalla Turun Sanomalehtimiesyhdistyksen mökillä Salon kaupungin Mathildedalin taajaman tuntumassa. Kuten tavallista, loma meni liian nopeasti.

Omalla tavallaan mielenkiintoiseksi loman tekivät pari ensimäistä päivää. Olimme näet ilman nettiyhteyttä, ja huomasin kärsiväni jonkinlaisia vierotusoireita. Ihmekös tuo, kun muuten on enimmän aikaa "on line".

Ehkä vaikeinta oli se, että kaikkea ei heti voinut "katsoa netistä", vaan piti odottaa, että televisiosta tulevat uutiset, tai etenkin lomalaisille tärkeä, säätiedotus. Tai sitten kaivella tietoja tekstitelevisiosta. Työhön liityviä sähköposteja en kaivannut.

Parin päivän kuluttua olotilaan tottui, ja kun viikko oli lopuillaan, siitä jopa piti. Nyt pitää totutella taas tähän.

Uutta jääkautta odotellessa

2010-02-20T22:03:00.012+02:00

Olisiko ilmastomuutos sittenkin tässä: uusi jääkausi. Mitään ilmastotieteellisiä todisteita ei minulla ole, mutta kun ei ole, niin sitä suuremmalla varmuudella näin käy.

Metodia voisi luonnehtia ennustustieteelliseksi. Hyvin usein erilaisten tiedehenkilöiden ennustukset menevät nimittäin päin prinkkalaa. Ja vielä useammin tapahtuu jotain sellaista, josta he eivät nähneet edes unta. Ajatellaan vaikka Nokiaa tai Lukon johtoa jäääkiekkoliigassa.

Jos tiedehenkilöt siis ennustavat ilmaston lämpenemistä, niin se todenäköisesti kylmenee.

Lisää perusteluja: Pari vuotta sitten lähes kaikki taloustieteilijät olivat sitä mieltä, ettei lama ollut enää mahdollinen. Nousun jatkuu ikuisesti. Amen.

Entä miten kävi Neuvostoliiton? Ei tullut työlästen paratiisia. Entä 1970-luvulta asti povattu Suomen työvoimapula? Ei ole kovin akuutti vieläkään. Ja niin kauan kuin vähänkään muistan, on odotettu Ruotsin talouden romahdusta. Sielläpä edelleen porskuttavat. Jos vielä epäilet, niin katso 5 vuorokauden sääprognoosi. Vakuututko?

Niin että äkkiä talvialeostoksille. Voi olla, ettei uusia vähän aikaan ole tulossa.

Talvipyöräilystä

2010-02-08T13:57:00.003+02:00

Kokeilin pitkästä aikaa talvipyöräilyä ja totesin talvitassuilla varustetun 20 vuotta vanhan Tunturi Matrixini edelleen parhaaksi citymaasturiksi Turun lumisilla kaduilla. Siinä on kaikki tarvittavat herkutkin: pieni kääntäsäde, vakaa ohjaus, parkkipaikka löytyy aina ja mikä fantastisesti vääntävä vähäpäästöinen moottori.

Hikeä iski pintaan lyhyelläkin asiointilenkillä sen verran, että vakuutuin taas kerran säännöllisen talvipyöräilyn olevan hyvää liikuntaa. En lainkaan ihmettele, että kesät talvet työmatkat pyörällä kulkeva rakas vaimoni säilyy vuodesta toiseen ah niin ihanan kauniina, nuorekkaana ja hyväkuntoisena.

Irti kiirestä

2010-02-01T11:41:00.004+02:00

Olen oravanpyörässä. Aika ei tunnu riittävän mihinkään eikä tulosta synny niin kuin pitäisi. Ei se aina tällaista ole, mutta niin kun kevät seuraa talvea, ajaudun minä aika ajoin tällaisiin tilanteisiin. Kun mitta tulee täyteen, lyhennän askelta ja karsin tekemisiä. Jos tämä ei onnistuu, iskee sydäri tai pää räjähtää. Tähtään siis tahdin rauhoittamiseen.

Nyt on taas tällainen hetki. Tammikuu vierähti tolkuttoman hajainaisessa kiireessä. Ikävintä tässä on, että hyvätkin asiat alkavat stressata. Se jos joku on todella syvältä.

Painan taas jarrua, mietin mikä on oikeasti tärkeätä ja koetan elää sen mukaan. Rahaa tulee vähemmän, mutta muuten on paljon mukavampaa.

Minulle tämä on jatkuvaa tasapainon hakemista, missä painopisteetkin muuttuvat jatkuvasti. Helppoa ei liene muillakaan. Tuttu kertoi valmistelevansa kohtalaisella paineella projektihallinnon luentoa ja kadehtivansa hiihtämässä ollutta vaimoaan. Usko projektihallintaan hiipui entisestään. Lisäksi heräsi kysymys, kumpi olisi oikea luennoitsija, hiihtelevä rouva vai aikataulujen kanssa tuskaileva herra Projektinhallinta.

Nyt tää jätkä lähtee hiihtää.

Uudenvuodenlupaukset

2010-01-10T22:35:00.010+02:00

Olen tehnyt kaksi uudenvuodenlupausta.

Rakastan Turun talvea. Kun vuonna 1991 muutimme Savonlinnasta takaisin Turkuun olin kauhuissani täkäläisestä talvesta. Huopatöppöset kastuivat, tuuli ja satoi vettä, jäisillä kaduilla meinasi koko ajan mennä nurin...

Jossain vaiheessa huomasin, ettei se miksikään muutu, vaikka miten kirosin. Jokunen vuosi sitten innostuin avantouinnista, ja viime kesänä Barcelonan helteessä huomasin kaipaavani marraskuuta ja avantouimareitten saunaa.

Tästä eteenpäin, jos esimerkiksi helmikuussa vettä tulee vaakatasossa päin näköä, en enää ota pulttia kuin korkeintaan rakastettavan hellästi ja hienotunteisesti. Vähän niinkuin rakkaalle vaimolle joskus jotain jostain vähän sanotaan.

Pidän tilannetta myös haasteellisena, oivallisena pulahtaa avantoon tai sopivana nauttia sisätilojen antamasta suojasta. Jouluvalmistelut aloitan viimeistään marraskuun puolivälissä.

Käyn läpi pikakirjoituksen alkeet. 4-5 vuotta sitten ilmoittauduin Kirjeopiston pikakirjoituksen alkeiskurssille. Innostus uupui aika pian. Olen aloittanut opinnot ominpäin uudelleen 3-4 kertaa, mutta aina yhtä surkein tuloksin. Vuoden 2010 aikana kahlaan alkeet läpi tai sitten unohdan koko homman.

Hämmästyttävää

2010-01-06T11:52:00.008+02:00

Ylen Teema esitti lastenohjelmia - Tirlittan ja Kymmenellä pennillä siirappia 5.1. - iltakymmeneltä. Olisi jännittävää tietää, mitä tällaisen päätöksen tehneen ihmisen päässä liikkuu. Olisikohan Tampereen yliopiston journalismikoulutuksen käyneitä?

Hämmästelen myös Julkisen sanan neuvoston päätöstä vapauttaa Yle Matti Vanhasen lautakasa-uutisoinnista. Nyt mahdollisesti joku surkimus, jolla ei ollut kanttia esiintyä omalla nimellä pääsi puukottamaan Vanhasta Ylen tuella selkään.

JSN:n päätös merkitsee, että toimittajan työssä lähteeksi riittää jatkossa se kuuluisa hulmuvatukkainen kalju pyöreän talon nurkalla. Ja paska lentää.

Säästösyistä kirjastonsa joulun- ja uudenvuodenajaksi sulkenut Turku pitää pääkirjaston auki loppiaisena, jolloin maksettavaksi tulevat kaikki mahdolliset palkan päälle tulevat korvaukset. Kerrassaan hämmästyttävää.

Saako nälkäänsä varastaa ja mikä on varkaus?

2009-12-23T12:19:00.010+02:00

Brittipastori Tim Jones on lehtitietojen mukaan tulkinnut seitsemättä käskyä "Älä varasta" uusiksi. Jos on riittävän köyhä, voi varastamisen hyväksyä, kunhan varastaa vain minkä todella tarvitsee, eikä varasta pienestä kulmapuodista, vaan isosta marketista.

Ei iso yllätys, että kirkko, poliisit ja kauppiaat ovat pastori Jonesin kanssa eri mieltä.

Olen pohtinut samaa problematiikkaa useamman kerran. Esimerkiksi vuosien 1917 ja 1918 tapahtumien yhteydessä. Pula ruuasta oli yksi kansalaissotaan johtaneista tekijöistä. Sodan jälkeen jaettiin tuomioita milloin milläkin oikeudella mm. varastamisesta. Luvattomasta ruuan ottamisesta saatu tuomio saattoi olla jopa se äärimmäinen.

Ruoka ei maasta suinkaan ollut loppu. Joillain sitä oli reipaasti yli omien tarpeitten, ja musta pörssi toimi. Rahalla sai, ja keinottelijat keräsivät muhkeat voitot. Oikeuteen näistä piireistä päätyi tuskin kukaan.

Onko omaan tai lapsensa nälkään varastaminen todella rikos?

Entä nyt? Jos köyhä vie rikkaalta omenan tai kinkkuleivän, on kyse rikoksesta ja seitsemännen käskyn rikkomisesta. Jos rikas käyttää hyväkseen köyhän ihmisen hädänalaista asemaa oman varallisuutensa kartuttamiseen ja aiheuttaa samalla lisää kurjuutta, on kyse liberalistisesta talouspolitiikasta, jolla on valtion, poliisin ja kirkon suoja.

Onko tämä nyt ihan kohdillaan?

Mikä oikeastaan on varkaus?

Ruotsalaisessa saunassa

2009-12-11T20:24:00.004+02:00

Ensimmäisen kerran elämässäni kävin ruotsalaisessa saunassa. Paikka oli Hellasgården Nackassa, missä samalla pääsi pulahtamnaan vilpoisaan mereen. Bussimatka Slussenilta kesti noin 15 minuuttia.

Kokemus ruotsalaisten avantouimareitten paikasta oli kaikin puolin positiivinen. Saunassa oli riitävästi lämpöä, ja vain yksi alkuasukas luki lehteä alalauteella. Hänet häädetiin saunasta tuota pikaa.

Saunakulttuurissa oli kuitenkin eroja. Miehet ja naiset saunoivat eri saunoissa, mutta mereen mentiin alasti, samalta laiturilta ja samaan aikaa. Ihan hyvä niin.

Porukka saunalla oli mukavaa. Heikommallakin ruotsilla pääsi juttuun mukaan. Kohteliaisuuta tai ei, mutta suomalaista sauna- ja avantouintikulttuuria tunnuttiin arvostettavan.

Huonoa palvelua eli terveisiä VW-autoon

2009-12-03T21:35:00.012+02:00

Auto hajosi kesken ajon täällä Turussa. Matkaa VW-autoon oli 150 metriä. Auto on merkiltään VW Passat. Olin kaiken lisäksi juuri lähtenyt VW-auton pihalta.

Kävelin takaisin VW-autoon ja kerroin huoleni: autoni olisi 150 metrin päässä eikä käynnisty. Se, että olisin saanut työntöapua noin 10 minuutiksi tai että he olisivat voineet hoitaa auton korjaamon pihalle, ei käynyt laatuun. Jotenkin odotin, että asiakaspalveluun - tai jopa hyviin tapoihin - tuollainen olisi kuulunut. Jälkimmäistä kysyinkin, mutta vastaus oli, että minun pitäisi itse se sinne hoitaa.

Lähin korjausaika löytyi keskiviikolta. Varasin sen. Päästyäni ulos mietin uudelleen. Ei se perkele näin voi mennä. Auto ihan korjaamon vieressä ja minun pitäisi se yksin lykätä tai hälyttää apua jotta saisin sen korjaamolle.

Soitin toiseen korjaamoon ja hinausauton paikanpäälle. Huomenna soitan WV-autoon ja peruutan ajan. Niin se vaan menee.

Sattuneesta syystä menimmee bussilla illalla Eetun harkkoihin Imppariin. Painoin stop-nappia yhtä pysäkkiä liian aikaisin, jolloin fiksu kuljettaja ilmoitti, ettei teidän vielä kannata jäädä pois. Kiitos.

Hyvästä journalismista

2009-11-26T08:49:00.015+02:00

Osallistuin viikonloppuna Journalistiliiton Turun, Pirkanmaan ja Satakunnan osastojen hyvää journalismia pohtineeseen seminaariin. Sen annin voi tiivistää neljään pääkohtaan:

1. Kerronnallinen ote sopii journalismiin.

2. Journalismilla on vaikutusta ja vaikutus on erilainen eri ihmisiin, mutta miten se oikein menee on edelleen tutkimuksen alla.

3. Uuden aikakauslehden perustamisessa tärkeintä on raha. Ideat ovat jo olemassa.

4. Työmarkkinakentällä liitto on menettänyt asemiaan sitten seitsenkymmenluvun.

Yhteenvetoni on, että seminaari oli ok - kannatti seilata Turusta Tukholmaan ja takaisin -, hyvän journalismin metsästys jatkuu, ja että toimittajilla on joskus mennyt paremminkin.

Hyvän journalismin taitamisen vaikeus sai vahvistuksen eilen Urheiluruudussa. Siinä kerrottiin, että mäkihyppääjä Harri Olli oli riidellyt tyttöystävänsä kanssa. Joku urheilupomo kommentoi sitä jotenkin niin, että "Harrin yksityisasia" ja ettei liitto ainakaan tässä vaiheessa reagoi siihen.

Yksityisasia hyvinkin kun se päääuutisten yhteydessä kerrotaan. Ovatko nuoren urheilijan riidat tyttöystävän kanssa - tai yksityiselämä ylipäätään - sellaisia, että niitä pitää tällaisilla foorumeilla käsitellä? Hyvää journalismia? Sanoisin jyrkästi, että ei.

Ehdotan, että urheilujournalismi palaa juurilleen: Miltä nyt tuntuu?

Perjantai 13. päivä

2009-11-13T22:09:00.004+02:00

Olen lievästi taikauskoinen. Esimerkiksi numeroiden suhteen. Taikauskoni alkoi 8.8.1988, jolloin sain tietää voittaneeni lotossa 88 markkaa. Kasi on kiinalaisten onnennumero ja vuosi 1988 oli kiinalaisten onnenvuosi. Tuskin miljardi kiinalaista ja niin vanha kulttuuri väärässä ovat.

Muutama vuosi sitten olin Savonlinnan oopperajuhlilla. Oli perjantai 13. heinäkuuta ja minulla paikka 14 riviltä 13. Esitys oli loppuunmyyty, mutta se viereinen paikka, numero 13, oli tyhjä. Oli ihan pakko istahtaa siihen hetkeksi. Tämän muistan mutta en sitä, mikä ooppera Olavinlinnassa esitettiin.

Tämä perjantai 13. päivä on onnellisesti ohi. Se oli hyvä päivä: töissä ahkeroin ja lenkillekin ehdin. Illalla saatoin Eetun partsaleirille ja Aapo tuli yökylään.

Lapsista koekaniineja

2009-11-10T10:46:00.008+02:00

Ensimmäiseksi mieleen tulee natsi-Saksa, sitten Stalinin Neuvostoiliitto ja kolmanneksi että ei helvetti, ei ole totta.

Totta se kuitenkin on: sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan lakia, joka antaisi lapselle oikeuden itse arvioida osallistuuko hän lääketieteellisiin tutkimuksiin vai ei. Vanhemmilla ei olisi asiaan mitään sanottavaa, eivätkä he edes saisi tietää, missä ja millaisissa testeissä heidän lapsiaan käytettäisiin. Lapsen kypsyyden tehdä osallistumistaan koskeva päätös arvioisivat asiantuntijat.

Ai ketkä? Eikä yhteyksiä lääketeollisuuteen? Ei manipuolointia? Ota piikki niin saat karkin.

Lakiehdotuksen perusteluissa viitataan YK:n lapsenoikeuksien julistukseen. Todella härskiä. Kyllä lapsia pitää kuunnella, mutta heitä pitää myös suojella ja rakastaa. Se on vähän niinkuin vanhempien hommaa.

Esitys on kuin jonkun totalitarismia kannattavan uusnatsin julistuksesta. Lain puolesta tämän päivän TS:ssä puhuu kuitenkin hallitusneuvos Päivi Kaartamo. Hän ei ymmärrä, miksi vanhempien pitäisi välittää koko asiasta.

Olisiko hallitusneuvoksella henkisen kypsyyden arvion paikka?

23. isänpäivä

2009-11-08T16:08:00.003+02:00

Niin se aika rientää. Vietin isänpäivää 23. kertaa. Eetu aamiaisella kyseli, että mitä siitä ajattelet. Vastasin jotain siihen suuntaan, että samat ajatukset kuin Korkesaaressa apinatalon edessä: mitähän ne minusta ajattelee. Se oli vitsi.

Oikesti isänä oleminen on upeaa Jos en olisi isäksi päässyt, olisi elämäni ollut köyhempää ja tylsempää. Tyhmempikin varmasti olisin, sillä lapsia kasvattaessa kasvaa itsekin. Lasten myötä myös sellaiset asiat kuin rakkaus ja kärsivällisyys saavat aivan uusia ulottuvuuksia. Isänä on siis mukava olla. Tärkeääkin se on.

Lahjaksi sain Carlos Ruiz Fafonin "Enkelipelin". Kesällä luin häneltä Tuulen varjon. Tajuttoman hyvä kirja. Olimme silloin Barcelonassa, mihin kirjan tapahtumat sijoittuvat. Paikallisväri lisäsi lukunautintoa.

Otan "Enkelipelin" työn alle kunhan Lipposen muistelmat on selvitetty.

Yritysverotuksesta

2009-11-07T13:55:00.005+02:00

Björn Wahlroos vaatii Turun Sanomissa yritysverotuksen pienentämistä. Perusteluna se, että se olisi ainoa tapa pitää yritystoiminta täällä.

Olisikohan ihan noin? Viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että ainakin pörssiyhtiöiden omistajien ensisijainen tavoite on (ainakin hyvin usein) ollut saada mahdollisimman suuret osingot. Väitän, että verotuksen keventämisen hyöty valuisi osinkoihin, ei yrityksen toiminnan kehittämiseen.

Toiseksi väitän, että yritystoiminnan kannalta tärkeämpää kuin äärimmäisen alas painettu verotus on hyvä yritysympäristö, jossa häiriötekijöitä on vähän: infrastruktuuri pelaa, on ammattitaitoista työvoimaa, ei tarvitse lahjoa eikä pelätä kiristystä eikä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden aiheuttamia ristiriitoja ja niiden usein varsin ikäviä ja dramaattisia seurauksia.

Väitän siis, että hyvinvointiyhteiskunta on myös yritysten kannalta paras malli. Sen ylläpitäminen edellyttää kuitenkin verovaroin ylläpidettyjä palveluja ja epäkohtien tasaamista. Kohtuullista siis on, että myös yritykset maksavat veroja siinä missä työntekijätkin.

Puolueosaston kokouksessa (pitkän tauon jälkeen)

2009-11-02T14:55:00.003+02:00

Useampi vuosi on vierähtänyt niiin etten ole osallistunut puolueosaston (sd) kokoukseen. Viime torstaina otin itseäni niskasta ja marssin Työväentalolle Turun urheiluväen sos.dem. yhdistyksen kokoukseen.

Nostetta oli heti: pääsin johtokuntaan ja piirikokoukseen varaedustajaksi.

Kohti Tukholmaa (taas)

2009-10-20T21:16:00.007+03:00

Anne ilmoitti meidät sunnuntaina Tukholman maratonille 5.6.2010.

Sopiva harrastus tällaisille Urheiluväen sos.dem. yhdistyksen jäsenille. Terveisiä vaan tovereille: jos meitä taas kokouksissa ei näy, niin olemme lenkillä.

Tavoite on jälleen kova: päästä läpi joten kuten, mutta kunnialla. Anne aikoo juosta matkan alle viiiden tunnin. Reipas tyttö.

Pidin tänään palaverin valmentajan, tunnetun naantalilaisen kunnallis- ja urheilumiehen Heikki Aallon kanssa. Hessu painotti lepoa ja muistutti, että ukko käy jo kuuttakymmentä. Eikä pidä kilpailla nuorten naisten - kuten Annen - kanssa.

Viisas mies.

Hitsi kun älykästä (Hyvä Suomi!)

2009-10-01T22:37:00.005+03:00

Tein keväällä jutun, jossa käsiteltiin suomalaisten ja Suomen hyviä puolia. Niitä oli paljon. Yksi ylpeyden aihe oli se, ettei Suomessa esiiinny korruptiota. Nyt ymmärrän, miksi ei. Kansanedustajalle saa antaa rahaa miten paljon tahansa ja hän ottaa sitä vastaan ihan sikana, mutta lain mukaan se ei ole lahjontaa eikä lahjuksen vastaanottamista.

Voi hitsi kun älykästä. Ihan briljanttia. Kun laki ei tunnista lahjontaa, niin sitä ei tietenkään voi esiintyä. Tällä tavalla voitaisiin hankkiutua eroon muistakin ongelmista, kuten liikennerikkomuksista, perheväkivallasta... Jos lainsäätäjä kieltää niiden olemassaolon, niin ei niitä sitten ole.

Mikä on seuraavien vaalien äänestysprosentti? Veikkaan, että 52,5.

Viisikymppisen mietteitä

2009-09-16T14:02:00.004+03:00

Eilen tuli mittariin 50 vuotta. Äitini isä kuoli 50-vuotispäivänään.

Laittaahan se ajattelemaan. Kiitollinen saan olla paljosta.

Lapset ovat aika isoja, ja yksi lapsenlapsikin on jo siunaantunut. Lasten kanssa menee aika hyvin. Tervehtivät, eivätkä mahdottomasti hauku. Vaimon kanssa kulkee upeasti kunhan muistan olla samaa mieltä ja välillä kehua.

Töitä on tullut tehtyä, ja samalla toteutettua sitä ammatillista unelmaa, joka joskus lukioaikoina syntyi. Kun en ole parempaa keksinyt (tai parempaan kyennyt) niin tätä saraa on kynnetty. Jos ei muuta niin aikamoisen määrän tekstiä olen kirjoittanut. Ihan hyvä homma, vaikka toimittaja-opintoja ensi vuoden alussa aloittavaa Liisaa olen kehottanut vielä harkitsemaan. Tai, jos ihan rehellinen olen, niin on tämä yksi maailman upeimmista ammateista.

Juhlittiin Isposten uimarannalla Avantouimareitten saunalla. Väkeä oli mukavasti: sukulaisia sekä uudempia ja vanhempia tuttuja ja kavereita. Kutsuja lähettelin toivorikkaasti laajalla pohjalla. Moni vastasi tulemalla paikalle, moni muuten muistamalla. Se teki minut hyvin onnelliseksi.

Ilma oli käsittämättömän upea: aurinko paistoi ja merivesi oli 17 astetta lämmintä. Kiitos Kyllikille ja Valtsulle ainoan lapsenne oivallisesta viisikymmenvuotispäivän valinnasta 50 vuotta ja 9 kuukautta sitten. Missä sitten ikinä lienettekin.

Hyvä Jutta ja ohhon

2009-09-08T12:41:00.013+03:00

Ilahduin vilpittömästi kun Jutta Urpilainen jokin aika sitten totesi, että kolme tonnia kuukaudessa on hyvä palkka. Niin se on, sillä tilastojen mukaan yli 3,6 miljoonaa suomalaista tienasi vuonna 2007 alle 2 750 euroa kuukaudessa. Sen suuremmista tuloista osalliseksi pääsi ainoastaan 630 000 hyväosaista. Yli viiden tonnin kuukausiansiolle pääsi enää runsaat 107 000 kansalaista.

Urpilasen rajanveto 3 000 euroon sai aikaan kohtalaisen keskustelun. Pääasiassa sitä ivattiin. Jäi käsitykseksi, että jokainen nyt vähintään kolme tonttua kuussa tienaa. Kokoomuspoliitikkojen ohella päällikkötoimittajat olivat ahkeria nälvijöitä. No, heille 3 000 euron kuukausipalkka onkin pieni.

Ymmärsin, että Urpilaisen ajatuksena oli mm. verouudistusta ajatellen nootittaa SDP vahvemmin pieni- ja keskituloisten asiaa ajavaksi puolueeksi. Sitä on meinaan odotettu.

Pian kolmen tonnin avauksen jälkeen toveri puheenjohtaja määritteli pienituloiseksi vähemmän kuin 2 960 euroa kuuukaudessa tienaavan. Keskituloinen mahtui nyt 40 euron marginaaliin.

Ei mennyt kauaakaan, kun Urpilainen korjasi hyvätuloisen rajan kuuteen tuhanteen euroon. Tällä haarukalla (2 960-6 000 euro) myös kansanedustajat ja päällikkötoimittajat menevät keskituloisten kastiin. Liikuttavan innokkaasti mediassa myös todistettiin, että keskitulon määrittäminen on äärimmäsen vaikeata, ellei peräti mahdotonta. Pitkästä matikasta B:n kirjoittaneena en tätä usko.

Olisikohan käynyt niin, että SDP:n puoluetoimistossa kalkulaattorit sekosivat ja Jutta itsekin alkoi uskoa nälvijöitään. Ei olisi kannattanut. Hyvä avaus meni harakoille ja kääntyi itseään vastaan.

Hollantilaisherra puskapaskalla Kupittaalla

2009-08-23T17:11:00.007+03:00

Tänään alkoivat naisfutiksen EM-kisat. Turussa ottivat yhteen Hollanti ja Ukraina. Oranssiin pukeutuneita hollantilaiskannattajia oli Kupittaalla jo ennen pelin alkua. Kupittaaalla oli myös lajiesittelyjä, musiikkia ja muuta mukavaa. Yksi vain oli joukosta poissa: yleinen helpotuslaitos isompia ja pienempiä hätiä varten. Tai oli niitä, yhdessä nurkassa kolme, vailla minkäänlaista opastusta.

Turun vessapolitiikka ajoi oranssiin pukeutuneen vanhemman herrasmiehen vähemmän miellyttävälle puskapaskalle. Sen verran harvaa pusikko Kupittaalla on, että kovin intiimiksi toimitus ei muodostunut. Harmaapäinen rouva seurasi toimitusta vierestä vaivautuneen tuntuisena.

Hätä ei lue lakia. Itsekin vieraissa kaupungeissa hätää kärsineenä ymmärrän hollantilaisherraa. Minkäs teet.

Turulle tapaus on häpeäksi. Edes silloin kun järjestetään tapahtumia, ei ymmärretä hankkia asiallista määrää vessoja. Puhumattakaan siitä, että kaupunkiin olisi järjestetty edes jonkintasoinen yleisten vessojen verkko turisteja ja meitä hädänalaisia veronmaksajia varten.

Onnea Anne

2009-08-09T23:06:00.005+03:00

Vaimo kulta 46 täytti,
ihanalta yhä näytti.

Kesähuumoria: Raimo Sailas ja ilmastonmuutos

2009-08-03T11:14:00.006+03:00

Raimo Sailas on taas jyrissyt: päiväkotiryhmiä on suurennettava ilmastomuutoksen takia. Mitä ihmettä Sailaksella on lapsia ja lapsiperheitä vastaan? Vai onko pieniä kiva lyödä kun eivät yllä lyömään takaisin? Onko Raimolla ollut vaikea lapsuus?

Eikö ilmastomuutosta voisi älykkäämmin torjua pienentämällä esimerkiksi poliittisten valtiosihteereitten ryhmäkokoa tai leikkaamalla ylimmän virkamiesjohdon huippupalkkoja? Näyttäisikö Raimo esimerkkiä?

Ei takuulla näytä. Sillä tiellä vastassa olisivat isot pojat ja omat edut. Parempi kiusata niitä, joilla ei ole muskeleita antaa takaisin.

Kesähuumorin huikeaa kukintaa (puoluerahoituksesta)

2009-07-27T09:22:00.005+03:00

Pitkin kesää on puhutttu puolueiden ja poliitikkojen rahoituksesta. Kuka saa mitäkin ja miten paljon, ja mitä vaikutusta sillä on. Rehellisyyttä ja avoimuutta on vaadittu topakasti, ainakin naapurilta.

Vakavalla naamalla on myös väitetty, ettei politiittiseen koneistoon annetuilla euroilla ole vaikutusta päätöksentekoon. Tai ettei sillä edes yritetä vaikuttaa. Voi tätä kesähuumorin huikeaa kukintaa.

Toimiiko homma sitten toisinpäin? Maksoiko Nova group keskustalla puoluesihteeri Jarmo Korhosen taloudellisista neuvoista? Tuloksista päätellen se on hyvinkin mahdollista.

Siviiliin

2009-07-12T14:49:00.008+03:00

Vanhempi poikani Juuso sai asevelvollisuutensa päätökseen perjantaina, kolme päivää sitten. Sotilasarvoltaan hän on jääkäri ja statukseltaan tulenjohtaja. Puoli vuotta Säkylässä Porin prikaatissa vierähti ilmeisen kivuttomasti. Väittäisin, että siitä oli nuorelle miehelle jopa hyötyä. Ainakin paino laski ja kunto kohosi. Molemmat oikein huomattavasti. Muutakin myönteistä olen ollut havaitsevinani.

Omista armeija-ajoistani on vierähtänyt kolmisenkymmentä vuotta. Armeija oli minulle pakollinen paha ja pohdin vakavasti myös siviilipalvelusta. Inttiin menin pitkälle käytännön syistä. Palvelin viestimiehenä rannikkotykistössä. Pisimmän pätkän Örön linnakkeella.

Örö oli kumma paikka. Sinne ei kukaan halunnut. Sen havaitsi myös sinne komennetuista upseereista. Heitä oli kolme: patterin päällikkö, joka rakasti ratsastushousuissa tepastelua, vaikka hevosia ei ollut mailla halmeilla. Varusteisiin kuului myös ratsupiiska ja preussilaisen kurin ihannointi.

Patterin vääpeli oli hissukka, joka rakasti junia, harrasti pienoisrautateitä ja osasi rautatieaikataulut ulkoa. Kolmas kapiainen, patterin apulaispäällikkö menee ns. normaalin kirjoihin niin että paukkuu. Mikä lie hänen syntinsä, että oli Örööseen komennettu? Liian fiksu vai vahtimaan kahta edellistä?

Me muut olimme kelpo jengiä, myös aliupseerit. Heistä toinen oli Kosken Seppo, joka kanssa pidämme edelleen yhteyttä. Nykyisin Sepi myy asuntoautoja Raisiossa. Toinen alikessu oli joviaali porilainen kaveri, jonka nimi on muististani jo hävinnyt.

Tietokoneongelmia

2009-07-10T08:38:00.004+03:00

Kaksi päivää sitten tähän työkoneeseen iski virus, troijalainen. Käyttis piti asentaa uudelleen. Kiitin luojaani, että olen aika tarkka poika varmuuskopioiden suhteen. Nyt takkuaa vielä se, etten saa ulkopuolista näyttöä toimimaan tässä.

Hetki sen jälkeen kun Liisa oli eilen illalla saanut tämän koneen toimimaan, sanoi kotikoneemme yhteistyön irti. Tänään aamulla kun käynnistin reilu viiikko siten hankimani läppärin, aloiti se vikaherjauksella ja ryhtyi tarkistamaan kiintolevyä. Sitä se on tehnyt pian tunnin.

Ei tule vahinko kello kaulassa, eikä yleensä yksin.

En jäänyt koukkuun (maratonin opetuksia II)

2009-07-07T14:49:00.003+03:00

Kului runsas kuukausi ennen kuin olin ensimmäisen kerran (2.7.) lenkillä maratonin jälkeen. Odotin jotain ekstaasia, mutta sainkin viiden kilsan verran hikistä äheltämistä reidet tönkköinä. Eilen kävin toisen kerran lenkillä. Tuntui pikkaisen paremmalta.

Vaikka nyt mietin "uran jatkamista" lokakuussa Kankaanpään maratonilla, niin voin todeta, etten ylenpalttiseen juoksemiseen ainakaan koukkuun jäänyt. Reilu kuukausi ilman lenkkiä, vaikka puolet sairaana ja puolet matkoilla, sujui ilman suurempia viertusoireita.

Juhlan paikka sähkömiesten suvussa

2009-06-07T14:32:00.011+03:00

Vietettiin eilen pienimuotoisia kekkereitä Liisan valmistumisen kunniaksi. Vanhimmasta lapsestani tuli elektroniikka-asentaja. Paljon onnea. Minusta on todella upea juttu, että ihmisellä on kunnollinen perusammatti. Se antaa hyvän pohjan mennä eteenpäin, tai pysyä paikoillaan. Ihan kuin itsestä parhaalta tuntuu.

Ammattitaidosta kannattaa olla ylpeä. Viisikymppisenä maisterina vakuutan, ja tarvittaessa myös perustelen, että ammatillinen tutkinto on vähintään yhtä kova ja arvostettava asia kuin akateeminen tutkinto.

Vuosi siten sen tajusin - kiitos serkkuni Riitan - , että olemme sähkömiesten sukua. Juhlimme tuolloin Juuson valmistumista automaatiosasentajaksi. Myös isäni Valtteri oli sähkömies, vaikka hallitsi myös monet muut kädentaidot. Isoisäni Väinö, jota en ikinä tavannut, oli hänkin sähkömies. Nyt myös molemmat aikuisikään ehtineet lapseni ovat sähkömiehiä. Ilmeisesti ihan vapaasta tahdostaan. Nyt odotan mielenkiinnolla, millaisia uravalintoja nuorin poikani Eetu (10 v.) tekee.

Historiaa opiskelleena humanistina tunnen itseni porukan mustaksi lampaaksi.

Ei onne Holmlundille

2009-06-05T12:52:00.005+03:00

Tasavallan presidentti on myöntänyt sisäministeri Anne Holmlundille sotilasansiomitalin.

Onko perusteluna ollut koululaisten ampumaharrastuksen lisääntyminen?

Sairasta.

En onnittele enkä hyväksy.

Maha määrää vauhdin (maratonin opetuksia I)

2009-06-04T18:37:00.016+03:00

Juoksin ensimmäisen maratonini viime lauantaina Tukholmassa. Lähtöhetkellä lämpöä oli 25-26 astetta, pahimmillan matkan varrella 29 astetta. Tarkeni.

Ensisijainen tavoite oli selvitä maratonista hengissä. Se onnistui. Kunnianhimoisempi oli juosta se viiteen tuntiin. Se ei onnistunut. Matka taittui aikaan 5.25.34. Anne oli vartin nopeampi. Kuvassa minä sekä kaunis ja kovakuntoinen vaimoni.

Viiden tunnin ylityksestä 10 minuuttia laitan helteen syyksi, loput epäonnistuneen viimeistelyn piikkiin. Tankkasin turhankin reilusti ainakin siihen nähden, etten viimeiseen viiikkoon jalan säästelyn takia tehnyt kuin yhden vajaan kympin lenkin.

Puoliväliin asti meni hyvin. 25 kilometrin kohdalla maha ilmoitti sanovansa yhteistyön irti, jos vauhti ei laske. Anne lähti omille teilleen ja minä hölkötin mahan määräämää vauhtia loppuun.

Tästä huolimatta nousin puolivälin jälkeen sijalta 10 814 sijalle 10 145. Stadionilla otin huikean loppukirin ja ohitin roiman joukon kilpakumpaneita vielä viimeisessä kaarteessa ja loppusuoralla. Maaliin tullessani nostin kädet pystyyn ja huusin JEE.

Tärkeintä on liike (Kohti maratonia, osa 3)

2009-05-23T13:36:00.013+03:00

Tämä maratoni-projekti on opettanut minulle paljon. Tärkein (tai ehkä toiseksi tärkein) opetus on ollut, ettei sillä ole lopulta hirveän suurta merkitystä, juoksenko maratonin vai en. Tärkeää sen sijaan on, että olen tehnyt oman osuuteni. Jos se ei riitä, niin ei sitten.

Missään nimessä asian vuoksi nähty vaiva ei ole ollut turhaa. Annen kanssa on ravattu pitkin poikin Turkua ja vähän muuallakin. Kunto on paremi kuin ikinä ja maha pienempi kuin aikoihin. Monet asiat on lenkeillä puitu. Välillä on käyty hirveitä riitojakin. Pisin riita on kestänyt puolikkaan maratonin verran.

Olen löytänyt itsestäni myös bernsteinlaisen maratoonarin. Tavoite on hyvä olla olemassa, mutta matka kohti sitä on kuitenkin Se tärkein juttu. Jos pyrkimys on rehti ja vilpitön, on tuloskin melkoisella varmuudella sellainen. Vaikka ei saisikaan juuri sitä mitä on tilannut.

Tärkeintä on liike!

Huipun tuskaa (Kohti maratonia, osa 2)

2009-05-22T17:46:00.016+03:00

Tänään olen ymmärtänyt, millaista helvettiä on huippu-urheilijan elämä. Edessä uran tärkein kisa, valmistauduttu on ties miten pitkään. Sitten hieman ennen koitosta ilmaantuu erilaisia vaivoja.

Minulla maratoniin, tähänastisen elämäni harvoista urheilutapahtumista merkittävimpään, on aikaa reilu viikko. Ja tietysti polvi vihoittelee. Olen juosut liian pitkiä lenkkejä. Pari viikkoa sitten 32-33 ja viiikko siten Dragsfjärdissä aika raskaassa maastossa liki 30 kilometiä. Nyt pelkään, että maratoni jää rasitusvamman takia juoksematta.

Onneksi sain puhelinajan Matti Kemppaiselle Mäntymäen teveyskeskukseen. Hän määräsi vaivaan tulehduskipulääkettä ja lyhyitä lenkkejä. Sanoi myös muutamia kannustavia sanoja. Maratoonarina ymmärsi vaivani laadun.

Nyt ei muuta kuin lepoa.

Kaksi vuotta isoisänä

2009-05-13T13:41:00.009+03:00

En voi väittää, että olisin heittänyt riemusta volttia kun kuulin reilut kaksi vuotta sitten vanhimman lapseni Liisan olevan raskaana. Näin asian jotenkin synkkänä. Olin ääliö.

Lapsi syntyi äitienpäivänä kaksi vuotta sitten ja sai nimekseen Aapo. Liisa asui Aapon kanssa meillä runsaan vuoden. Nyt ymmärrän, silloinkin jo vahvasti sitä epäilin, että tämä oli kenties elämäni parasta aikaa. Oli upeata seurata Aapon kasvua, ja kun Juusokin asui vielä kotona, oli ja eli meitä täällä kaikkiaan kuusi. Jotenkin se oli vaan niin pahuksen hienoa.

Aapon nimijuhlia järjestettäessä Eetu-eno (silloin 8 v.) huomautti, ettei Aapolla näytä olevan isää ja jatkoi ennen kuin kukaan ehti mitään aikuismaista ”viisautta” siihen tarjota, että ”ehtii isän hankkia myöhemminkin”. Vajaa vuosi sitten Liisa ja Aapo muuttivat Aapon isän kanssa yhdessä asumaan.

Tänään Aapo täyttää kaksi vuotta. Kiitos tästä ajasta ja paljon onnea.

Päivän kunniaksi pitää sulkea konttori hieman aikaisemmin ja sanghaijata Aapo päiväkodista ennen kuin äiti ehtii paikalle.

(Kuvassa Liisa ja Aapo vuosi sitten)

Huonoa hallintoa

2009-05-08T21:40:00.013+03:00

Turku lomauttaa, kasvattaa luokkakokoja, tinkii kouluruuasta, lopettaa koulujen kevätjuhlat... Lista on pitkä ja surullinen. Moni tärkeä asia on liipasimella.

Samaan aikaan apulaiskaupunginjohtajien avustajien palkkoja nostetaa 15 prosentilla, noin 3 400 eurosta lähes 4 000 euroon.

Tämä kertoo huonosta hallintokulttuurista sekä veronmaksajien että kaupungin työntekijöiden halveksimisesta. Paskankaan, tai ehkä juuri sen verran, välitetään, mitä ympäristössä tapahtuu. Se nakertaa demokratiaa, luottamusta ja hyvinvoinitia. Se on myös moraalintonta.

Vertailu: Apulaiskaupunginjohtajien apulaisten palkankorotuksella voitaisiin palkata yksi perushoitaja tai koulunkäyntiavustaja. Jos apulaisten toimet lopetettaisiin, voitaisiin niillä rahoilla palkata 7-8 perushoitajaa tai koulunkäyntiavustajaa.

Väitän, että apulaisten toimien lopettaminen ei tavallisen veronmaksajan näkökulmasta tuntuisi missään, sen sijaan perushoitajien tai koulunkäytiavustajien määrän lisääminen toisia osaavia käsiä sinne missä niitä todella kaivataan.

Kohti maratonia

2009-04-14T21:14:00.008+03:00

Lokakuun 15.päivän jälkeen olen juossut 873 kilometriä ja 995 metriä. Aikaa tähän on kulunut 109 tuntia, 15 minuuttia ja 1 sekunti. Hiihtänyt olen runsaat 82 kilometriä. Ennen lokakuun puoltaväliäkin juoksin säännöllisesti, mutta siitä eteenpäin olen pitänyt lenkeistä kirjaa.

Sunnuntaina - siis edellispäivänä - olimme Annen kanssa pitkällä lenkillä. 28 km ja 806 m. Sen pidempään emme ole ikinä ennen juosseet. Olin lenkin jälkeen ihan puhki. Hyvä kun jaksoin sänkyyn kömpiä. Annella ei tuntunut missään. Alkoi kokata kun oli suihkussa käynyt. Hyväkuntoinen vaimo on iloinen asia.

Pidemmälle pitäisi jaksaa 30.5. Tukholman maratonilla. Jos ei tauti tai vaiva iske, niin eiköhän se läpi mene. Elämämme I maratooni.

On meillä valmentajakin. Tunnettu naantalilainen urheilumies ja kunnallispoliitikko Heikki Aalto. Kovin suuria mahdollisuuksia epäonnistumiseen ei siis ole.

Fortumista

2009-04-07T08:31:00.005+03:00

Olen ihan pihalla. Mikael Lilius sai miljoonaoptiot. Kohtuuttoman suuri summa ja täysin moraaliton toimi, mikä korostuu vain tänä synkkänä aikana.

Nyt sitten Liliukselle puuhataan potkuja. Miksi ihmeessä?

Eiköhän olisi parempi pitää Lilius töissä, jotka hän optioiden kertymästä päätellen osaa hyvin. Jos Lilius ei luota Mauri Pekkariseen, ei se ole mikään syy potkuihin. Tai sitten tässä maasssa saisi jaella kasapäin potkuja.

Faija nöyrtyi altaassa

2009-03-14T20:21:00.005+02:00

Oltiin Eetun ( 10 v) kanssa torstaina uimassa. Piti koittaa kumpi menee lujempaa. Ei ollut yllätykseni aivan vähäinen kun jäin kuin tikku p:skaan. Olisihan tämä nöyrtyminen joskus edessä, mutta että jo nyt.

Reilu vuosi vesipalloharrastusta on tehnyt Eetun uimataidolle todella paljon. Kiitoksia vaan, Heikki, Mika ja kumppanit.

Presidentti

2009-03-09T19:28:00.001+02:00

Esitetään veikkaus. Seuraavissa presidentinvaaleissa on kolme varteenotettavaa ehdokasta: Lasse Lehtinen, Anneli Jäätteenmäki ja Sauli Niinistö.

Jos ei, niin kuka ei kuulu joukkoon ja kuka tilalle?

Avanto

2009-02-24T11:20:00.001+02:00

Eilen oli maanantai. Sen huomasi. Aamulla netti ei auennut kun Telia-Sonera oli katkaissut yhteyden päivää aiemmin kuin piti. Hankin uuden liittymän. Tuskailin sähköpostin asetusten ja monien muiden - ei niin isojen, mutta harmittavien - asioiden kanssa.

Illalla kun Eetu oli partiossa pyörähdin Ispoisissa Turun avantouimareiden saunalla. Pariskunta ui jäisessä meressä kuin keskikesällä. Itselleni riitti vajaat kymmenen sekuntia. Merestä noustuani mieli teki huutaa ja hyppiä. En kehdannut. Murisin vain hiljaa. Saunassa huomasin, miten hyvältä olo tuntui. Pienistä harmeista kasaantunut stressi ja kiire olivat jääneet avantoon. Kävin meressä vielä kaksi kertaa ja poistuin saunalta jos en nyt aivan uutena miehenä, niin ainakin pirun paljon paremmalla päällä kuin sinne tullessani.

Sotilas

2009-02-22T22:55:00.001+02:00

Perjantaina 20.2. oli vanhemman poikani Juuson sotilasvala Säkylän Huovinrinteellä. Juuson astuessa palvelukseen Gazassa sodittiin. Sotilaat olivat nuoria miehiä, suunnilleen Juuson ikäisiä. Oma isäni lähti 16-vuotiaana nuorukaisena vapaaehtoisena jatkosotaan. Osallistui vielä Lapin-sotaan, josta palasi kotiin todella huonossa kunnossa.

Katsellessani sotilasvalaansa vannovia nuoria miehiä ja taisteluesityksiä, mieleeni tulvivat kuvat Gazasta, oma isäni ja sodan julmuus. Luulen, että silloin paremmin kuin kertaakaan aiemmin ymmärsin, millaisen jäljen sota isääni jätti.

Tanssi

2009-02-12T20:29:00.001+02:00

Tähän asti ( liki 50 vuotta) olen luullut, että sanonta "Kuin ruuusuilla tanssisi" tarkoittaa että elämä on helppoa ja mukavaa. Tanssin alkeikurssi vaimo-kullan kanssa avasi minulle sanonnan toden tarkoituksen: yhteisen tahdin löytäminen ja kysymys kuka vie, miten ja minne, on kaikkea muuta kuin helppoa. Joten kuten sitä vielä suoraan eteenpäin menee, mutta kääntyminen... Niin se on tajuttoman vaikeata. Viimeistään silloin kysytään malttia tai ***** olen tuon kanssa naimisiin päätynyt. Ja sitten anteeksiantoa ja ymmärrystä. Että on ruusussa piikitkin.

Tanssin harjoittelu nostaa tunteet pintaan. Ainakin meillä. Itse horjuin epätoivon partaalta hillittömään riemuun. Viimeksi mainuttua koin foksissa (?) kunnes vaimo huomautti, että älä heiluta käsiäsi niin valtavasti. Näyttää omituiselta ja hassulta. Omasta mielestäni käynnissä oli elämäni ehdottomasti paras tanssi. Olen kyllä yrittänyt opettaa vaimolle, että kansainvälinen tapa on että mies vie ja jos miehen kädet heiluvat, on naisen parempi yrittää heilua mukana.

Seuraava vaihe on tansseihin meno. Olemme jo bongatteet lehdestä aiheeseen liittyviä ilmoituksia ja vähän kotonakin treenanneet.